Aattelin kertoa ittestäni vielä vähä jotain. Tällä kertaa kuvien avulla.
Mä oon mikä oon, ja mä en voi sille mitään.
Koska en pidä kahvista ja hereillä on pakko joskus pysyä esim. läksyjä tehdessä.
En kuulu kirkkoon, enkä oo muutenkaan mitenkään uskovainen.
Kirjat on mun yks tapa paeta todellisuutta.
Kirjat on vaikuttanu muhun paljon. Puhuminen on joskus mulle tosi hankalaa, ja sen takia mieluummin kirjotan asioita paperille.
Jota ei tule koskaan tapahtumaan. Oon liian itsekriittinen enkä siks saa loppuun mitään tekstiä, minkä oon alottanu.
En voi sille mitään, että pidän matikasta.
Joka tosin on jo kuollut, mutta silti hän oli mulle esikuva ja todella tärkeä.
Isäni kuoli, kun olin 6-vuotias.
Ja tästä kukaan ei tule sitte mulle kommentoimaan, se on osa mun elämänkatsomusta ja jos se ei oo jolleki okei, niin voi voi.
On ärsyttävää, kun joskus ihmiset väittää ymmärtävänsä, vaikka niillä ei oo mitään hajua, mitä mä tunnen.
Tästä tulee myös noottia melko usein. Mä en voi ittelleni mitään, satun vaan olemaan poika, joka tuntee.
Paras tapa purkaa huonoa fiilistä ja energiaa.
Ei tarvinne selittelyitä.
Ollut mulle jonkinlainen esikuva jo muutaman vuoden.
Surkeasti, mutta soitanpa kuitenkin.
Oon tottunu siihen, että ite tuen aina muita. Nykyään on vaikeeta ite pyytää apua ku sitä tarttee ja sen takia yritän vaan vakuutella kaikille, että oon kunnossa. Vaikka en oikeesti oo.
Unelmana ois lähteä johonkin kauas.
Ailahteleva, erilainen ja tunteellinen poika ei oo kovin helposti kestettävissä / hyväksyttävissä.
Taidan lopetella tähän, kirjottelen myöhemmin lisää siitä, mitä oon puuhaillu.
Zag
